McDonald’s-ravintolat palkkaavat ensi kesäksi 500 uutta työntekijää ympäri Suomen. Myös Porvoon McDonald’s-ravintola tarvitsee reippaita nuoria lähikuukausien aikana.
Kesätyö on monen nuoren väylä työelämään. Kokemusta töistä saa vain töitä tekemällä ja usein töitä ei saa ilman työkokemusta. Hampurilaisyhtiö haluaakin tarjota mahdollisimman monelle nuorelle ponnahduslaudan työelämään sekä osaltaan kantaa vastuunsa nuorten hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta.
– Kokemuksemme mukaan tämän päivän nuoret ovat fiksuja, kohteliaita, kunnianhimoisia, täsmällisiä ja oma-aloitteisia. Tällaisia nuoria me haluamme olla työllistämässä ja tarjoamassa heille kenties sen ensimmäisen työpaikan, Porvoon McDonald’s-ravintolan yrittäjä Hannu Nurmi sanoo.
Nuoret oppivat töissä tärkeitä työelämäntaitoja, kuten asiakaspalvelua, vastuullisuutta ja ryhmässä työskentelyä.
– Hampurilaisravintolassa työskentely kartuttaa juuri näitä taitoja ja tarjoamme nuorelle hyvin johdetun ja innostavan työyhteisön, Nurmi jatkaa.
Vaikka McDonald’s on monelle nuorelle ensimmäinen työpaikka, useat myös jäävät yhtiöön töihin ja tekevät siellä pitkän uran. Kansainvälinen yritys antaa mahdollisuuden edetä työssä ja saada sitä kautta enemmän vastuuta.
Hampurilaisravintolassa myös viihdytään: kolme neljästä työntekijästä on tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen työhönsä. Jokainen yhtiön ravintola työllistää 30–40 henkilöä. Yhtiön palveluksessa Suomessa on 3 200 henkilöä.
Henkilöstö- ja koulutusjohtaja Maarit Latvala iloitsee siitä, että yhtiö saa joka vuosi runsaasti hyviä työhakemuksia.
– Nuoret ovat motivoituneita oppimaan. He yrittävät alusta asti parhaansa ja osaavat sitoutua työhön, kun heille annetaan sopivasti vastuuta ja palautetta kehittymisestään. Työ kannustaa tiimityöhön, mikä innostaa ja motivoi nuoria, hän jatkaa.