Poliisi tutkii parhaillaan tapausta, jossa vuonna 1987 syntynyttä miestä pidettiin vankina porvoolaisessa autiotalossa viikko sitten maanantaina.
Tapahtumat alkoivat, kun kolme mistä tuli porvoolaiseen pizzeriaan maanantaina 18. kesäkuuta ja kertoivat haluavansa keskustella uhrin kanssa.
Uhri pyydettiin ulos pizzeriasta, jonka jälkeen miehet pakottivat hänet väkivalloin henkilöauton kyytiin.
Autossa hänen jalkansa ja kätensä sidottiin, ja silmät peitettiin. Uhrin mukaan hänet myös pahoinpideltiin matkan aikana.
Kyytiin kaapattu mies kuljetettiin Porvoon keskustan lähellä olevaan autiotaloon missä häntä pidettiin sidottuna tuoliin useita tunteja. Uhrilta vaadittiin rahaa. Tekijät saivat haltuunsa uhrin auton, jonka jälkeen hänet vapautettiin.
Poliisin tietojen mukaan tapahtumaan näyttää liittyvän jonkunlainen velka. Kolme epäiltyä on otettu kiinni ja heistä kaksi on jo vangittu. Myös anastettu ajoneuvo on löytynyt.
Poliisi jatkaa asian esitutkintaa.